Kirsti-Nummentonkijan kukkasivut.

1920-luku oli lähenemässä loppuaan. Haapasalon nuorimmatkin lapset olivat kasvaneet aikuisiksi. Sisällissodan jälkeinen aika aiheutti vielä levottomuuksia yhteiskunnassa, mutta Raatalan kylässä ja myös Haapasalossa elämä kulki eteenpäin vakaana. Uusia tiloja syntyi, kun isot rusthollit myivät takamaitaan. Peltoja raivattiin ja rakennuksia pykättiin. Naapuripitäjän puolelta, Marttilasta, oli rakennustyömaille tullut nuori mies. Suutarin työtkin häneltä luonnistuivat. Taitavat kädet kuljettivat jousta viulun kielillä, kun Raatalan nuoret kokoontuivat talkootansseihinsa. Nuorella miehellä tuntui olevan usein asiaa Haapasaloon. Toivo suoritti siihen aikaan asevelvollisuuttaan Lappeenrannan rakuunarykmentissä. Sieltä hän kirjoitti Aino-sisarelleen: "Olet kuulemma mennyt kihloihin. Onks se nyt se Niku? Onnea vaan iso säkillinen ja monta pientä pussillista!" Avioiduttuun Aino ja Nikolai asuivat ensin Haapasalossa. Sitten eräs rustholleista myi taas maitaan läheltä Haapasaloa ja sinne muodostettiin uusia tiloja. Nuori pari osti sellaisen ja kun he olivat saaneet rakennettua tarpeelliset rakennukset, muuttivat omaan, uuteen kotiinsa. Raatalan Osuusmeijeri oli toiminut yhdessä Kauhan rusthollin tyhjäksi jääneessä rakennuksessa. Nyt isännät päättivät rakennuttaa uuden meijerin. Siitä tulikin komea, kaksikerroksinen tiilirakennus. Isännät päättivät palkata päätoimisen isännöitsijän entisten, sivutöinään virkaa hoitaneiden tilalle. Isännöitsijäksi valittiin nuori, vastavalmistunut Tammelan "poika". Poikamies hän oli tullessaan, mutta varsin pian vei vaimokseen Haapasalosta Katri Kyllikin. Eero oli saanut viran Salon kauppalan lastenvalvojana ja terveystarkastajana. Hän muutti Innansa kera Saloon. Haapasalon ennen iso perhe oli tullut kovin pieneksi. Kotona Joelin kanssa olivat enää Aili ja Toivo. Joel luopui tilan isännyydestä ja v.1932 alkaen Toivo jatkoi lunastettuaan sen isältään ja sisaruksiltaan. 1930-luku oli vaikeaa aikaa taloudellisesti. Amerikasta alkanut maailmanlaajuinen lama ulottui Suomeenkin. Myös täällä tapahtui konkursseja, kun ihmiset eivät pystyneet maksamaan velkojaan. Monet menettivät koko omaisuutensa, mutta oli niitäkin, jotka pystyivät ostamaan pilkkahinnalla isoja kartanoita ja teollisuuslaitoksiakin. Toivo luopui jopa kamarin seinällä pirisevastä puhelimesta säästääkseen ja pystyäkseen selviytymään velkansa koroista ja lyhennyksistä. Joelin isännyyden viimeisinä vuosina oli rakennettu uusi tiilinavetta vanhan, puisen tilalle. Sinne Toivo hankki kirjavakylkisiä, isosarvisia Ayshire-lehmiä, jotka lypsivät hyvin. Viimeiset viljelyyn sopivat maat raivattiin pelloksi. Apunaan hänellä oli Lähdeniityn Oskari. Oskari oli naapurin poika ja isän ikätoveri. Hän ja hänen Aukusti-veljensä olivat syntyneet kuuroina, eivätkä he siksi voineet oppia puhumaankaan. Kuurojen koulussa he olivat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan. Aukusti oli löytänyt sieltä vaimon, myös kuuron Ailin. He kaikki asuivat naapurin ison päärakennuksen toisessa päässä omassa taloudessaan. Aukusti teki puusepäntöitä, joihin hän oli saanut koulutuksen. Oskari toimi maatyömiehenä. Kun Oskari ei ymmärtänyt Toivon tarkoitusta, kirjoitti hän paperille lisäkysymyksen ja Toivo vastauksen, mutta yleensä he kyllä ymmärsivät, mitä toinen tarkoitti.

Kohtalon pyörä liikahti jälleen eteenpäin. Lähinaapuristoon muutti Lohjalta perhe, jossa oli samanikäisiä ja -henkisiä nuoria kuin Haapasalossa. He tutustuivat ja rakastuivat! Perheen Martti-poika kihlasi pian Aili Alisan. Naimisiin mentyään he muuttivat Helsinkiin, josta Martti oli saanut työpaikan. Toivo taas toi emännäksi Haapasaloon ja äidiksi minulle Martin sisaren, Kaarinin. Kun sitten minäkin sain tämän elämänlahjan, rakensi Joel-pappa pihan toiseen laitaan tuvan, jonne hän vei höyläpenkkinsä, rengin- ja vaatekaappinsa ja sänkynsä, sekä muutti sinne itsekin. Syömässä hän kävi tuvan pöydän ääressä. Vapaa-aikoinaan hän istui tuvan keinutuolissa, siinä Grönluutivainaan kanssa tekemässään ja jutteli entisistä ajoista, mutta otti myös aina kantaa uusiin tapahtumiin. Isäni ja myös äitini sisarukset kävivät meillä usein ja serkuistani sain leikkitovereita. (Kun kirjoitan "meistä lapsista", tarkoitan heitä, sillä omia sisaruksia en saanutkaan.) Pappantupa oli meille kaikille mieluinen paikka. Naapurit myös kävivät. Iltaisin tulivat usein naapurien pappat meille ja silloin käytiin keskusteluja pappojen kesken. Meidän pappa, kun oli käynyt sen sotaväen ja oli nähnyt maailmaa Pietaria myöten ja muutoinkin tiesi paljon monista asioista oli, ja häntä pidettiin "viisaana". "Viisas" oli Holmenin Oskarikin, sillä hän oli ollut ulkomailla, Pohjois-Norjassa kalatehtailla. Holmenin pappa oli ateisti, ehkä ainut koko Raatalassa. Uskonnosta käytiin monta kiivasta keskustelua, sillä toiset olivat hartaita uskossaan. Riitsuon Konsta ihan kiivastui toisinaan . Asiasta, sillä muuten he olivat hyviä ystäviä kaikki. Rajalan Oskari seurasi huvittuneena toisten kinailua ja heitti välissä "löylyä" puheeseen jonkin kommentin muodossa. Näin kului vanhemman isäntäpolven vapaa-aika. Päivisin he kaikki ottivat osaa kotitilojensa töihin nuorempien mukana ja heitä neuvoen.

(Ei tämä tarina vielä tähän lopu, sillä Joel-pappa on hyvissä voimissa, eikä kovin vanhakaan! Juttua riittää.)

Yleiskuva