Kirsti-Nummentonkijan kukkasivut.

Näinä päivinä maaseudun pelloilta korjataan kuivaa heinää. Toivotaan poutaa, oikeita hellepäiviä ja pelätään sateita. Kuten aina heinäaikaan, kulkee taivaalla ukkospilviä. Toisinaan ne ropsauttavat sadekuuron ja kastelevat melkein paalausvalmiiksi kuivuneet heinät. Sellainen osui tänäänkin meidän heinäpellon päälle. Entisaikaan (kai niin pitää sanoa, vaikka minäkin ehdin monta vuosikymmentä sitä entisajan työtä tehdä), ne nosteltiin seipäille (lapotettiin, sanottiin täällä) kuivumaan ja kerättiin latoihin muutaman viikon kuluttua. Nyt pitäisi poutapäiviä olla 3-4, ennen kuin ne ovat kuivuneet tarpeeksi paalattaviksi. Ne ovat hermoillekäyviä päiviä ja monet ovat luopuneet koko kuivan heinän teosta ja paalaavat heinän hapon avulla isoihin "dinosauruksen muniin" samoin, kun nuorempana korjattavan tuorerehun. Meillä vielä näitä pieniä paaleja tehdään. Ei meilläkään enää niitä käsivoimin nostella. Poikamme kehitti menetelmän, jolla ne saadaan lavojen päälle helpommin ja edelleen liiteriin. Pienet paalit kuivaa heinää ovat hevosmiesten (ja hevosten!) mieleen. Mielellään lehmätkin niitä rouskuttavat ainaisen tuorerehun lomassa.

Allaolevassa kuvassa heiniä on menossa liiteriin. 

Aina, kun on heinäaika, on myös mansikka-aika. Lapset, joiden työnä oli ojanpientareiden haravointi, etsivät ahomansikoita. Kiva oli haravoida sellaista ojaa, josta niitä löytyi!

Yleiskuva