Vielä on kesää jäljellä.

Silkkiunikoita.

  " Yöllä on varmaan joku Jumala

   kulkenut puutarhassani:

   kaikki unikot ovat auenneet.

   Tuskin uskallan astua ulos,

   pelkään palavani pienissä liekeissä."      ( Katri Vala)

Silkkiunikot kukkivat melkein koko kesän. Ensimmäisinä ehtineet kyllä vähän ränsistyvät varren kasvaessa, mutta siemenistä kasvaa uusia ja niin kukintaa kestää syyshalloihin asti. Ensimmäisten kukkien siemenkodat kypsyvät ja karistavat siemenensä, näin on seuraavan kesän kukinta varmistettu.

Ryhmäruusutkin kukkivat koko kesän, kunnes pakkanen ne lopulta lannistaa ja viimeiset kukat jäätyvät talven alle. Pikkukuvan ruusu on kanadalainen omajuurinen "Champlain".

Allaslumme, Nymphaea.

Vesielementti nykyisen käsityksen mukaan pitäisi olla kunnon puutarhassa. Meillä sitä ei ole, on vain kasteluvettä saaveissa. Kun tällä kuivalla mäenrinteellä ei luonnollista lampea tai puroa ole, emme ole niitä keinotekoisestikaan ruvenneet tekemään. Pihamme on muutoinkin luonnon ehdoilla hoidettu, vain hiukan sitä parannellen. Kasvatan (annan kasvaa) lummettani vähän kauempana, pellolla olevassa lammessa, jossa käyn uimassakin. Uimareissuilla saan niiden kauneutta ihailla ja samalla seurata pääskysten lentoliitoja lammen yllä. Ei ole niilläkään paljon paikkoja, joissa saisivat siipiään kostutella vesihyönteisiä saalistaessaan. Lähimailla kun ei mitään vesistöjä ole.

Vettä viimekesänä sentään riitti, paistoi aurinkokin sateiden lomassa ja välillä yhtäaikaa molemmat. Kuva sateenkaaresta 16/8-12.

Keltaliljoja ja elokuunastereita.

Keltaliljat alkavat kukintansa jo heinäkuussa, mutta jatkavat sitä hiukan elokuun puolellakin. Tässä niillä on seuranaan elokuunastereita, (Aster amellus) jotka minulla tuppaavat nekin  aukaisemaan kukkanuppunsa jo heinäkuussa. Niistä on iloa pitkään ja ne ovat kauniita ja kestäviä maljakossakin. Kuvan valkea kukka on kuningaslilja, (Lilium regale). Se on oikukas lilja. Olen saanut sen pysymään hengissä, mutta eipä se suostu minulle näyttämään kuin pari kukkaa kesässä. Ja joillakin niitä kukkii kymmeniä ja sipuleita riittää muillekin jaettavaksi!! "Unelmien kotipuutarha"-kirjassa kerrotaan, että kuningasliljan löysi brittiläinen kasvien kerääjä Ernest Henry Wilson Kiinasta v.1903. Hän kertoo: "Kuningaslilja on kotoisin kapeasta autiomaan kaltaisesta laaksosta, jota lumipeitteiset huiput ympäröivät ja jota ukkoskuurot piiskaavat. Kesällä kuumuus on pelottavaa ja talven kylmyys ankaraa. Kaikkina vuodenaikoina laakso on alttiina äkillisille myrskynpuuskille, jotka estävät sekä ihmisten että eläinten etenemisen. Se kasvaa teiden varsilla, kallionhalkeamissa, purojen laitamilla ja korkeilla kallionjyrkänteillä. Ei kaksittain tai kolmittain tai sadottain, vaan tuhansittain, jopa kymmenintuhansin. Aamun ja illan viileydessä ilma on täynnä sen tuoksua. Lyhyeksi ajaksi tuo puoliaavikko muuttuu satumaaksi." Minunkaltaisiani liljankasvattajia kirjan tekijä lohduttaa: "Kukkaryhmässä kituva kuningaslilja ehkä vain kaipaa kotiin."

Arabella-kärho sen sijaan viihtyy minunkin penkissäni ja kukkii kesäkuusta syyshalloihin saakka, Oikealla olevassa kuvassa sen seurana on Paul Farkes- lumikärhö, (taustalla).

Allaolevassa kuvassa kukkii Stargazer oriental-lilja. Se on liljoistani myöhäisin ja isokukkaisin. Myös se tuokuu voimakkaasti varsinkin iltaisin ja houkuttelee perhosia kukkiaan pölyttämään. 

Stargazen-lilja.

Kultapallo (Rudbeckia laciniata).

Päivänhattuihin kuuluvan kultapallon istutti meille Fredrika-mummu, äitini äiti jo 1930-luvulla. Siitä saakka se on uskollisesti kukkinut joka kesä elokuusta syyshalloihin saakka. "Tuokaa siitä sitten kukkia haudalleni" sanoi mummu. Ja niinhän me olemme tehneet, mutta siitä on riittänyt myös monien muiden rakkaitten omaisten haudalle. 

Jaloangervo (Astilbe) kukkii heinä-elokuussa. Niitä on monen värisiä punaisia ja valkeita pihan kaunistajia. Tämän, ehkä Erika-lajikkeen sain hyvältä ystävältäni, Mailalta jo vuosia sitten. Kiitos Mailalle!

Daaliat alkavat kukkia heinäkuun lopulla ja kukkivat sitten syksyyn saakka. Minun daaliani ovat "vanhanajan joriineja", jotka kasvavat jopa kaksi metriä korkeiksi. Vaikka ne ovat niin paksuvartisia, komeita kasveja, niin hallalle ne eivät voi mitään. Ne raukat mustuvat heti, jos mittari laskee nollaan. Joskus ensimmäinen hallayö tulee jo elokuun puolivälissä. Silloin kannattaa joriinit suojata hallaharsoin, sillä sen jälkeen voi lämmintä olla vielä kuukauden, pidempäänkin. Ei anneta pakkasen viedä komeaa kukintaa! Kun ne sitten lopulta paleltuvat harsonkin alla, pitää mukulat viedä kellariin talveksi. Keväällä ne otetaan kasvamaan ensin sisälle ja istutetaan ulos pakkasten loputtua. Voi niitä ulkonakin suojata silloin, kun ovat vielä pieniä. Joriinit kukkivat kuvassa alla.

Syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora")

Syyshortensia on eräs syyskesän kaunottarista ja todiste siitä, kuinka monimuotoisia kukintoja luonto saakaan aikaan. Ensin sen kellertävät kukkatertut muuttuvat valkeiksi ja sitten vähitellen eri vivahteisiksi punaisiksi. Kaikkia sävyjä koristavat pienet pisamat. Kukat säilyvät pitkään, pakkasiin asti. Syyshortensia on pensas, joka voi kasvaa korkeaksikin, mutta voidaan leikkaamalla pitää matalana.

Elokuu on vaihtumassa syksyyn. Puimurit ilmestyvät pelloille, sillä ensimmäiset viljat valmistuvat jo, mutta todella elonkorjuuseen tulee vauhtia syyskuun alkaessa. Monet kukat kukkivat vielä ja ihan uusia kukkijoita ehtii vielä kukinta-aikaansa. 

¨

Lehmät tulossa aamulypsylle.

Navetan ikkunan alla kukkivat väriminttu (Monarda didyma) ja suopayrtti (Saponaria). Ne tuoksuvat voimakkaasti, ne ovat yrttikasveja. Suopayrttiä on sanottu myös saippuakukaksi, sillä sitä on joskus käytetty pyykinpesuun. Se leviää voimakkaasti ja siksi sitä välillä halveksittiin ja yritettiin hävittää. Harva tiesi sen nimeäkään, mutta viimevuosina sitä on vanhana perinnekasvina alettu taas arvostaa. Kaunis se kukkiessaan on ja oli turhaan hyljeksitty. 

Väriminttua voi käyttää koristeena ja syödäkin, sillä se yrttien tavoin ei ole myrkyllinen. Sekin tuoksuu hyvältä ja on kaunis, sekä tuo väriä syksyn puutarhaan.

Syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata).

Syyskaunosilmä on kiitollinen myöhäisyksyn kukka. Se alkaa kukkia jo elokuussa, mutta jatkaa kukintaansa pakkasiin asti. Se on todella ansainnut nimensä, sillä niin iloisesti sen "silmät" tuikkivat keltaisten terälehtien keskeltä. 

Kesäkukat täydentävät kukkamaita, sillä kukkaan ehdittyään ne jatkavat kukintaansa niin pitkään kunnes syksyn räntäsateet ja pakkaset ne lannistavat. Niistä riittää valinnanvaraa jokaiselle, mutta talvea ne eivät kestä. Kevääksi on kasvatettava tai hankittava uudet kukat. Kellä on hyvä paikka talvettaa kukat sisällä, saa monet niistä säilymään talven yli.

Pielikki, eli pelargonia on yksi parhaimmista huonekasveista. Se viihtyy ulkona paremminkin kuin pienessä ruukussa ikkunalaudalla. Aurinkosta se tykkää, kun vain vettä saa, mutta sade turmelee usein sen kukkatertut, jos sitä jatkuu kauan, kuten viimekesänä. Parhaiten se kukkii terassilla tai jossain, minne ei sataisi.Eikä se pienistä pakkasistakaan lannistu, vasta monen asteen pakkanen senkin vie. Minun pielikkini ovat vanhan ajan "pelakuita", jotka kasvavat korkeiksi, eivätkä ole jalostettu mataliksi, jollaisia nykyisin myydään toreilla ja kukkakaupoissa. Minulla on puolipimeä ja viileä alakerran huone, jossa saan jotenkuten useimmat niistä säilymään talven yli. Keväällä sitten istutan ne ulos ja siellä ne pian virkistyvät ja alkavat kukkia. Kuvan kukkapata on ison pihakoivun alla. Koivun oksat ja runko suojaavat sitä pahimmilta sateilta ja tuulilta. 

Pielikki, "pelakuu".

Amiraaliperhonen, Vanessa atalanta.

Komea maksaruoho, (Sedum "Herbstfreunde") ja tarhapiiskut, joka ovat Suomessa yleisen kultapiiskun, (Solidago virgaurea, paimensauva) jalostettuja lajikkeita, ovat syksyn viimeisiä kukkia. Huonona kesänä jotkut lajikkeet eivät aina ehdi kukkaan ollenkaan ainakaan Pohjois-Suomessa. Komea maksaruoho saa kauneimman punavärinsä aurinkoisessa paikassa, varjossa se voi vallan myöhästyä. Perhoset rakastavat näitä molempia kasveja. Kuvan amiraali on Suomessa syntynyt. Sen emo on lentänyt etelästä kevätkesänä ja muninut nokkospehkoon tai humalikkoon. Siellä on kehittynyt värikäs ja ehjä yksilö, joka kuvassani etsii mettä maksaruohon kukista. Tulevaisuutta ei sillä meillä ole, sillä se ei pysty talvehtimaan maassamme, eikä se taida ymmärtää lentää emonsa kotimaahan.  Mutta siipensä alapuolet se haluaa meille esitellä! Kuvat olen ottanut 19/10-12.

Kurjet pihan yllä menossa etelään.

Kesä 2012 on jäämässä muistojen joukkoon. Kurjetkin ovat jo päättäneet lähteä lämpimimpiin maisemiin talven viettoon. Ne tekevät vielä kierroksen pihan yllä. Minun tapanani on huutaa niille: "Hyvää matkaa, tervetuloa taas takaisin keväällä!" Ja aina ne ovat palanneet, usein niiden reitti kulkee jälleen meidän pihamme ylitse. Tämän kuvan otin 27/10-12. Vuoden pimein aika on tulossa. Iltaisin aurinko laskee jo aikaisin. Joskus se laskiessaan antaa vielä hitusen väriä mustaan syysyöhön.