Auringossa ja helteessä.

Tänä vuonna, 2018 kevättä odotettiin pitkään. Kun se sitten lopulta tuli, tuli se ihan "räjähtämällä". Muutamassa päivässä ruoho kasvoi, koivuihin tulivat hiirenkorvat, ensimmäiset kukat nousivat maasta ja perhoset heräsivät talvikoloistaan. Sitten olikin jo kesä. Melkein hellettä jo toukokuussakin.

Sinivuokot ja lumikellot ehättivät ensimmäisiksi tänäkin keväänä, mutta nyt saavat krookukset aloittaa tämän sivun. Melkein samaan aikaan nekin ehtivät muiden pienten sipulikukkien keralla. 

Sitruunaperhoset olivat ensimmäisten joukossa ja niitä oli paljon. Harvoin saa sitruunaperhosesta kuvaa siivet levällään, mutta nyt onnistuin! Niin olivat kevätleikkiinsä syventyneinä, etteivät kameran kanssa kulkijaa huomanneet. Kuvassa on tyttöperhonen, poika sen edessä viuhtoo siipiään niin, ettei siitä näy kuin keltainen läiskä, mutta kyllä sekin kuvassa on!

Juhannus- ja suviruusuja.

Sitten olivat vuorossa kukkapuut. Harvoin kukkivat omenapuut niin kuin tänä keväänä. Parastaan panivat myös luumut, kirsikat, pihlajat ja monet pensaat. Puutarhat olivat sellaisia "juhlasaleja", että niihin olisi pitänyt viedä lepotuolinsa ja olla koko se aika ihailemassa kukkaloistoa,minkä se kesti. Muutaman päivän vaan, sillä ilma tuli kovin lämpimäksi. Kevätkesä eteni, omenapuut varistivat kukkansa ja tuli uusien kukkien aika. 

Keijunruusu. Defender.

Hansa land.

Edellinen kesä, 2017 oli oikea "ruusujen kesä". Kulunut viime kesä ei sitä ollut. Mikä mahtoi talvessa olla vikana, kun niin monet pensaat siitä kärsivät? Paljon jouduin viemään pois kuolleita versoja. Muutamia pensaita kokonaan alas leikkaamaan. Itsekin  olin niin piikeissä, että jo aloin katua, että semmoisia "piikkipensaita" olin pihalleni koonnut! Kun olin ruusumaani siivonnut, niin jo alkoi tuntua paremmalta. Olihan siellä muutamia pensaita, jotka kukkivat, vaikkakin edellistä kesää niukemmin. Alas leikatut alkoivat kasvattaa uusia versoja ja saman vuoden versoillaan kukkivatkin. 

Ylläolevassa kuvassa on Keijunruusu, Defender. Se ei talvesta kärsinyt, vaan kukki kauniisti. Pienessä kuvassa on Hansa Land, joka paleltui alas asti, mutta kasvatti nopeasti uudet versot. Näyttää siltä, että se ei isoksi pensaaksi pääse kasvamaan. On talvenarka, mutta omajuurisena ei kokonaan kuole. Sitä pitää kasvattaa ryhmäruusujen tapaan. Se on ihana ruusu. "Tavallinen", yleinen ja tykätty Hansaruusu kärsi talvesta myös niin paljon, että leikkasin sen alas. Nopeasti se kasvatti uudet oksat ja ehti kukkia pitkän aikaa. Olihan kesäkin pitkän pitkä!

Valamonruusu ei petä koskaan, vaikka aina ei kukkia ole yhtä runsaasti. Kaunis se on näin harvakukkaisenakin.

Morden Centennial-ruusu kärsi yli 30 asteen helteistä, mutta pelakuut nauttivat, kun vain vettä saivat!

Kesästä tuli kuuma. Monet kasvit tuntuivat kärsivän viikkokausia 30 asteen tienoilla jatkuvista helteistä. Kastelukaan ei oikein auttanut. Aamuisin ne näyttivät pirteiltä, mutta päivällä nuukahtivat. Kukat kuihtuivat pian. Joskus näytti siltä, etteivät nuput jaksaneet auetakaan. Oli niitäkin, jotka kuumasta ja sateettomasta kesästä tykkäsivät. Idänunikot kukkivat pitkään. Niiden lengot varret pysyivät pystyssä ja heiluivat iloisesti tuulessa. Sadekesänä niitä on vaikea tukea ja isot kukat painuvat armotta maahan.

Sormustinkukkia nousi sinne ja tänne. Ne pysyivät tukevasti pystyssä ja esittelivät upeita "pitsikauluksiaan". Kaikilla oli hiukan erilaiset. Mahtoivatko ne kilpailla, kellä hienoimmat?

Maksaruohot viihtyvät kuivassa ja lämpimässä. Tosin tavallinen, pieni, keltainen maksaruoho (katkera maksaruoho), ei jaksanut kukkia kalliolla, kun en sitä kastellut. Ei kuollut kuitenkaan. Tässä kukkii Mongolian maksaruoho.

Jalopähkämöitä ja keltasauramoita.

Daalia, syyshehku, vanhan ajan korkea joriini.

Sain joriinini maahan hyvin aikaisin. Luulin, että niille tulisi pitkä kukinta-aika. Toisin kävi. Ne vain nuokkuivat helteessä ja tuntuivat janoisilta, vaikka kuinka niitä kastelin. Nuput kehittyivät todella hitaasti. Vasta kovimman helleajan loputtua ne alkoivat kunnolla kukkia. Ehtivät ne sentään ennen hallaa kukkimaan muutaman viikon. Olihan kesä pitkä. Toukokuussa se jo alkoi ja vielä lokakuukin oli ihan kesäinen. Nyt olemme marraskuussa, eikä kylmä ole vieläkään. Pitänee sentään uskoa. että nyt on syksy!

Väriminttu ja suopayrtti olivat niitä kukkia, jotka kuumasta kesästä pitivät. Suopayrttiä hauraine varsineen on vaikea saada pysymään pystyssä. Monenlaista konstia ja tukea olen kokeillut aina huonoin tuloksin. Kun sade tulee, niin isot kukkatertut painuvat maahan ja siinä sen ihanuus sitten on. Nyt ne saivat kukkia ja tuoksua monta viikkoa. Tuli otettua monta kuvaa. Tähän nyt pari niistä laitan.

Rapsipelto kukkii. Siemeniäkin tuli.

Viuhka metsäretkellä.

Kesä jatkui kuumana ja kuivana. Sadetta toivottiin ja odotettiin. Ukkonenkin kävi ja toi sadetta joillekin liikaa, toisille ei mitään. Meillä oli onnea. Saimme muutaman pienen kuuron. Enemmän olisi tarvittu. Viljapellot kärsivät. Pelloilla oli jo isoja halkeamia. Oli niistä pienistä kuuroistakin iso apu. Ei tullut täyttä katoa. Viljaa saimme kohtalaisesti. Heinää kolmanneksen tavallisesta määrästä, mutta laadultaan hyvänä.

Metsästä haettiin satoa kissojenkin kanssa. Mustikoita saimme, mutta puolukoita vähänlaisesti. Kun kesä oli niin kuuma, luultiin, ettei sieniä ilmaantuisi. Sienisadosta tuli kuitenkin iso. Lämpö taitaa olla niille yhtä tärkeää kuin sade, ehkä tärkeämpi. Suppilovahveroita riittää vielä nyt marraskuussakin kaikille, jotka viitsivät metsään mennä.

Vuoroin vieraissa käydään! Kauriit liikkuvat aamu-ja iltahämärissä.

Herkkutatteja oli yllin kyllin.

Kesä päättyi huikeaan "ruskailotulitukseen" Etelä-Suomessakin. Kesän jatkeena lämmin, kaunis ja pitkä syksy. Haapasalon pihahaapoja.

Pilvikirsikka punaisessa syyspuvussaan.